Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääruoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääruoat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Omurice basilika-riisillä, tomaattikastikkeella ja avokado-salaatilla

Japanilaista ruokaa tuppaa, joskin melkoisen fuusioitunutta sellaista: tällä kertaa esittelen omurice-reseptin, jonka olen itse kehitellyt erään japanilaisen ravintolan järisyttävän herkullisen annoksen pohjalta.

Alkuperäinen annos Pomunoki-ravintolassa (ポムの樹). Kyseessä on ketju, jonka ravintoloita löytyy ympäri Japania. Suosittelen lämpimästi, vaikka tämä annos taisikin olla listalla vain lyhyen aikaa.

Omurice on nimensä mukaisesti riisin ja omeletin eli munakkaan yhdistelmä. Klassisessa versiossa tomaatilla maustettu riisi on kääräisty vaaleaksi jätettyyn omelettiin, joka lopuksi koristellaan ketsupilla. Ketsupilla on myös maullinen osansa, mutta sen tärkein osa lienee monelle se, että sillä voi kirjoittaa kaikenlaisia viestejä syöjälle - jopa rakkaudentunnustuksia.

Tällä kertaa en kuitenkaan esittele teille yksinkertaista tomaattista omuricea, vaan huomattavasti monimutkaisemman version, joka rakentuu pestolla maustetun riisin ympärille. Resepti voi vaikuttaa ensivilkaisulla monimutkaiselta, mutta siinä on helppo oikoa esimerkiksi käyttämällä kaupan valmista pestoa. Lisäksi tomaattikastikkeen voi hyvin tehdä valmiiksi edellisenä päivänä tai jopa etukäteen pakastimeen. Alkuperäisessä reseptissä se vieläpä tarjottiin kylmänä, joten laiska voi ottaa kastikkeen suoraan jääkaapista pöytään.

En valitettavasti millään löytänyt itsetehdystä annoksesta otettua kuvaa tähän hätään, vaikka tätä on tullut tehtyä useampia kertoja, mutta lisään sellaisen merkinnän myöhemmin. Valmistuksessa voi siihen asti käyttää esimerkkinä ylempänä näkyvää Pomu no kin alkuperäistä annosta - sitä käytän aina itsekin mallina, vaikka lopputuloksen kauneus vaihteleekin. :')

RESEPTI: Omurice pesto-riisillä, tomaattikastikkeella ja avokado-tomaatti-salaatilla

Tomaattikastike
1 pienehkö sipuli
2 rkl oliiviöljyä paistamiseen
2 pehmeää isoa tomaattia
1 rkl ketsuppia
1tl sitruunamehua
Yksi valkosipulinkynsi murskattuna
1 tl sokeria
0,5 tl Suolaa
Mustapippuria
n. 1tl hunajaa

Hienonna sipuli. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulia miedolla lämmöllä. Lisää tomaatit ja valkosipulinkynsi ja hauduta, kunnes sipuli ja tomaatit ovat pehmeitä. Soseuta sauvasekoittimella. Mausta makusi mukaan käyttäen reseptin ainesosamääriä lähinnä suuntaa antavina ohjeistuksina, mutta varo kuitenkin tekemästä kastikkeesta liian suolaista.

*Olen joskus heittänyt tähän myös palasen japanilaista consomme-liemikuutiota, mutta nykyään teen tämän yleensä ilman. Jos kuitenkin tykkäät käyttää liemikuutioita ruoanlaitossa, sellaisella voi saada makuun enemmän syvyyttä.

Avokado-tomaatti-majoneesi -salaatti
1 avokado
1 iso tomaatti tai pari pienempää
Majoneesia
Sitruunamehua
(kuivattua basilikaa)

Pilko avokadot ja tomaatit syötävän kokoisiksi paloiksi. Pirskottele päälle sitruunamehua (erityisesti avokadoihin, jotteivat ne tummene). Sekoita sekaan majoneesia. Ripottele halutessasi basilikaa päälle, kun kokoat annoksen.

Basilika-riisi (pestoriisi) *
Lyhytjyväistä riisiä (esim. puuroriisiä)
1 pieni sipuli
(Sieniä, esim. herkkusieniä tai suppilovahveroita) 

Pesto:
1 ruukku basilikaa
1 valkosipulinkynsi
Oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
(Pinjansiemeniä) *voi jättää pois

Keitä ensin riisi. Japanilaisessa keittiössä riisiin ei yleensä lisätä suolaa, mutta tässä tapauksessa suolaa kannattaa lisätä jonkin verran jo keittovaiheessa.Voit käyttää lyhytjyväisen riisin sijaan myös esimerkiksi jasmiiniriisiä.

Hienonna sipuli ja sienet. Jos käyttämiäsi sieniä täytyy esivalmistella, tee se ensin. Jos käytät herkkusieniä, voit esimerkiksi paistaa niitä hetken pannulla. Pakastesieniä taas kannattaa kuullottaa jonkin aikaa, jotta niistä saa enimmät nesteet pois.
Kuullota sipuli pehmeäksi voissa. Pidä lämpö mahdollisimman pienenä - sipulin ei ole tarkoitus ruskistua, vaan hautua läpikuultavaksi ja makeaksi.

Valmista pesto samalla kun sipuli pehmenee sekoittamalla ainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Kaada oliiviöljyä mukaan joitakin ruokalusikallisia - sen verran, että saat aineksista jonkinlaisen tahnan ja sekoitin suostuu murskaamaan ainekset.

Kun sipuli on pehmennyt läpikuultavaksi, lisää sienet ja pesto. Lisää riisi. Sekoita ja paista hetki, sammuta sitten levy ja jätä kannen alle lämpimään.

*Voit halutessasi tehdä riisin myös ilman sipulia ja sieniä tai laittaa niiden sijaan esimerkiksi kanaa pieneksi pilkottuna, tai vaikka tofua.

Omeletti (x syöjien määrä)
2 kananmunaa
2rkl maitoa

Sekoita munat ja maito kulhossa kevyesti vatkaamalla. Laita pannulle öljyä ja levitä se koko pannulle. Käännä levy keskilämmölle ja varmista ettei se ole liian kuuma. Varsinaiseen paistamiseen on kaksi vaihtoehtoista tapaa:

Vaikeampi tapa: Kaada munakas pannulle ja sekoittele syömäpuikoilla tai lastalla mahdollisimman nopeasti, jotta saat seokseen pehmeyttä ja ilmavuutta. Lopeta sekoittaminen, nosta pannua ja anna raa'an aineksen valua reunoille päin niin, että munakas peittää koko pohjan. Kun munakas on melkein kypsä, mutta kuitenkin pehmeähkö ja hieman "tarttuvan oloinen", laita keskelle haluamasi yhdelle hengelle sopiva määrä basilikariisiä. Käännä munakkaan reunat riisin päälle. Kaada lautaselle ja muotoile folion avulla.

Helpompi tapa:  Kaada munakas pannulle ja kallistele pannua, jotta se peittää koko pohjan. Kun munakas on melkein kypsynyt, laita keskelle haluamasi (yhden hengen) määrä basilikariisiä. Käännä munakkaan reunat riisin päälle. Kaada lautaselle ja muotoile folion avulla.

Levitä halutessasi salaattia riisillä täytetyn munakkaan ympärille ja kaada sitten tomaattikastiketta munakkaan ja salaatin päälle. Levitä majoneesi-tomaatti-avokado -salaattia munakkaan päälle ja sirottele halutessasi päälle vielä hieman kuivattua basilikaa. Nauti! :)

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Kermainen keitto-pasta kaalilla ja maissilla

Tällä kertaa ajattelin jakaa yhden suosikkipasta-resepteistäni, kermaisen nimittäin juusto-kaali-maissi-pekoni -pastan! Mausteiden osalta sekaan tulee lähinnä misoa ja valkosipulia. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta on aivan mielettömän hyvää! ❤︎

Huom! Postauksen kuvat ovat väliaikaisia - tajusin vasta kirjoittaessa, etten ole koskaan tullut ottaneeksi tästä ruoasta yhtään hyvää kuvaa! Vaihdan ne myöhemmin, kunhan vain saan oltua niin kärsivällinen etten popsisi herkkua pois ennen kameralla leikkimistä...


Alunperin resepti kehittyi copycat-reseptinä japanilaisen Goemon youmenya -ravintolaketjun annokselle "Hokkaido cheese cream soup spaghetti", jonka näette yllä. Tässä versiossa oli mukana myös mereneläviä, kuten kampasimpukoita ja rapua, mutta oma versioni on sovellettu hieman pienemmälle budjetille. Syy siihen, miksi muuten alunperin päädyin tekemään copycat-versiota, on se, että annos hävisi ravintolan listoilta. Onneksi kotona saa tehtyä melkein yhtä hyvää - jollei toisinaan parempaakin! :)

Tämä harjoitusversio on aikoinaan tehty Japanissa poikaystävän perheelle. Liemi hävisi jonnekin tuolla kerralla...

Olen tehnyt tätä aika monenlaisilla ainesosavaihtoehdoilla. Alkuperäisessä reseptissä on mukana keitettyjä perunoita, joten toisinaan laitan niitäkin mukaan, mutta tämä voi ehkä tuntua suomalaiselle vähän hassulta - perunoita pastan kanssa? :D Yleensä teenkin niin, että laitan perunoita mukaan silloin, kun teen tätä japanilaiselle poikaystävälleni, Suomessa perheelle laittaessa taas jätän potaatit pois. Ne tuovat n. puoli tuntia lisää pastan tekoaikaan, mutta jos kaapissa sattuu olemaan vanhoja keitettyjä perunoita, ne saa aika kätevästi mukaan. Jos perunat ovat kuumia, ne voi lisätä aivan lopussa, mutta jos käytät jääkaappikylmiä valmiiksi keitettyjä perunoita, ne kannattaa lisätä jo alkuvaiheessa, jotta ne ehtivät kuumentua.

Ainesosalistalta löytyy myös pinaatti, joka on merkitty sulkuihin samasta syystä kuin perunakin: se ei ole millään tavalla pakollinen ainesosa ja jätän sen itsekin pois aina silloin, kun sitä ei kaapista löydy. Jos kaapista kuitenkin löytyy pinaattia, laitan sen tähän ruokaan yleensä niin, että ryöppään sen ensin (siis keitän hetken aikaa) ja sitten puristelen kuivaksi siivilässä. Suomessahan pinaattia voisi periaatteessa käyttää sellaisenaankin ilman ryöppäystä, mutta tämä tapa on jäänyt Japanista, jossa yleisimmin myytyä pinaattia ei saisi syödä ryöppäämättä (Japanissakin myydään tosin myös "salaattipinaattia", jota ei tarvitse ryöpätä).

Ja vielä yksi asia ainesosamääristä: reseptissä ei kerrota tarkkoja ainesosamääriä, koska heittelen ainekset itse pastaan aina täysin summittaisesti. Olen kuitenkin arvioinut jonkinlaiset ohjeelliset määrät kauppalistan tekoa helpottamaan, mutta muistakaa, että reseptiä saa muokata itselleen sopivaksi täysin vapaasti. :)


Perunaton vaihtoehto. Anteeksi kuvan keltaisesta sävystä.

RESEPTI: Kermainen pasta kaalilla, maissilla ja pekonilla


n. 500g kaalia
140 pekonia (myös kinkku käy)
n. 30-50g voita
100g maissia
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 rkl misoa (lisäaineetonta)
2 dl kermaa
3-5dl maitoa
n. 50g juustoa raastettuna (mielellään maultaan miedohkoa, mutta suolaista)
Spagettia (valmista paketin ohjeen mukaan)
(pinaattia keitettynä ja valutettuna)
(muutama keitetty peruna kuorittuna isohkoina paloina)
(suolaa)

1. Kuumenna vettä valmiiksi spagettia varten. Lisää keitinveteen suolaa.

2. Pilko kaali syötävän kokoisiksi paloiksi. Itse jätän yleensä palat suurehkoiksi, koska ne pienenevät melko paljon vielä paistettaessa. *Vinkki: Irrota kaalista lehti kerrallaan leikkaamalla viiltoja lehtien juuriin ja leikkele vasta irroitetut lehdet paloiksi. Ylijäänyt kaali säilyy näin paremmin, kun leikkuupintaa ei jää ylijäämään.

3. Leikkaa pekoni pienemmäksi esim. saksilla.

4. Sulata korkeareunaisessa pannussa reilusti voita, noin 30g. Lisää valkosipuli ja pekoni. Paista hetki, mutta varo polttamasta valkosipulia. Lisää maissi ja kaali. Käännä lämpöä pienemmälle ja anna hautua kannen alla hetki. Tässä vaiheessa voit laittaa myös spagetin kiehumaan.

5. Kun kaali on muuttunut hieman "läpinäkyvän" oloiseksi (n. 5min, suuntuntumaa on tarkoitus jäädä eli kaalia ei ole tarkoitus keittää ihan pehmeäksi), ota kansi pois ja lisää kerma ja miso. Huolehdi, että miso sekoittuu kermaan kunnolla. Lisää maito, juusto ja kauhallinen spagetin keitinvettä. Voit myös lisätä hieman voita. Kun juusto on sulanut, maista, ja lisää tarvittaessa misoa, juustoa tai suolaa - siis oman makusi mukaan!

6. Kun spagetti on valutettu, voit halutessasi kaataa kastikkeen/liemen sen päälle tai vaihtoehtoisesti tarjota kastikkeen ja spagetin erikseen, jolloin syöjät saavat koota oman annoksensa. Valmista! :)

* Huom! Jos tykkäät hieman paksummasta kastikkeesta, voit joko suurustaa kastiketta ja/tai laittaa kastikkeeseen vähemmän maitoa. Jos käytät vähemmän maitoa, huomaa myös mison ja juuston suolaisuus - niitäkin kannattaa siis vähentää.

Huomaa myös, että jos käytät vähäsuolaista juustoa, saatat joutua lisäämään suolaa tai misoa. Itse käytin viimeksi Castellon Cheddar -juustoa, joka toimi hyvin. Myös monet "perus"-kermajuustot ovat toimineet hyvin. Mozzarella-raaste taas ei toiminut kovin hyvin suolaisuutensa eikä koostumuksensa puolesta, joten sitä en suosittele. En myöskään itse käyttäisi tähän kovin vahvaa juustoa, kuten Emmentalia.

torstai 16. toukokuuta 2019

Soba-nuudeleita ja kanaa seesam-kastikkeella

Vaikka matkustelenkin nykyään Japanissa niin paljon kuin turistiviisumi vain suinkin sallii, tykkään tehdä japanilaista tai japanilaisvaikutteista ruokaa myös täällä koti-Suomessa. Välillä sopivia ruoka-aineksia on melko vaikea löytää, mutta välillä saan huomata, että Japanista tuttu resepti valmistuukin Suomessa yllättävän helposti - ja jopa halvemmalla, kuin Japanissa.


Tämä seesam-kastikkella peitetty vihanneksista, kanasta ja soba-nuudeleista (piilossa alla, mutta siellä ne ovat kuitenkin) koostuva annos on yksi niistä resepteistä, jotka saa Suomessa tekaistua usein halvemmalla, kuin Japanissa. Tämä johtuu kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä, että Suomessa kana on reippaasti halvempaa kuin Japanissa. Myös vihanneksista varsinkin tomaattia ja kurkkua saa Suomessa ainakin satokauden aikaan halvemmalla. 

Olen kehitellyt reseptin itse, mutta se on saanut inspiraation japanilaisista kylmistä nuudeleista, joita tarjotaan yleensä erilaisten lisukkeiden ja jonkinlaisen liemen tai kastikkeen kera. Yllä olevasta annoksesta löytyy kurkkua, makeaa munakasta, edamame-papuja (pakaste) ja kanaa. Halutessaan annokseen voi lisätä oikeastaan mitä tahansa, mikä sopivalta tuntuu, kuten porkkanaa, kesäkurpitsaa tai salaattia. Japanissa ollessa laittaisin varmaankin päälle myös kabocha-kurpitsaa ja ituja.


Nuudeleina käytin itse tattarista ja vehnästä tehtyjä soba-nuudeleita, jotka olen tuonut mukanani Japanista, mutta annokseen voi käyttää myös mitä tahansa muita nuudeleita tai halutessaan jopa pastaa. Reseptiä on muutenkin helppo muunnella ruokavalion mukaan - esimerkiksi kasvissyöjä voi halutessaan jättää kanan pois ja vegaani myös munakkaan.


RESEPTI: Soba-nuudeleita ja kanaa seesam-kastikkeella (n. 4 annosta)

Ainekset:

Nuudeleita
Kurkkua
Kanaa (itse käytin rintafileitä n. 400g)
Edamame-papuja (pakaste, pelkät pavut ilman palkoja)
Seesaminsiemeniä
(+ muita vihanneksia, esim. tomaattia, salaattia, porkkanaa...)

Japanilainen munakas:
4 kananmunaa
1-2 rkl sokeria
0, 5 tl suolaa

Kastike:
4 rkl tahinia *
2 rkl vaaleaa miso-tahnaa **
4 tl soijakastiketta
2 rkl valkoviinietikkaa tai riisiviinietikkaa
1 rkl sokeria
1 rkl hunajaa
+ vettä

*Käytin itse Filos haitoglou Macedonian tahinia, Urtekramin tahini taas ei tässä reseptissä ollut ollenkaan omaan makuuni.
Jos kaapista löytyy seesaminsiemeniä, mutta ei tahinia, voi tahinin korvata murskatuilla seesaminsiemenillä. Itse murskaan yleensä siemenet pakastepussissa nuijimalla, mutta varsinkin kerrostalossa asuville tehosekoitin tai mortteli saattaa olla parempi vaihtoehto. Jos murskaat siemenet tehosekoittimessa, sekaan kannattaa laittaa vähän vettä.

**Mison voi jättää pois, jos siitä ei pidä tai sitä ei ole saatavilla. Jos käytät tummempaa misoa, pienempi määrä luultavasti riittää.

Valmistusohjeet:

1. Sekoita kastikeainekset keskenään. Ohjetta voi soveltaa - kannattaa maistella välillä, millainen määrä aineksia on omaan makuun sopiva. Veden määrä riippuu paljolti siitä, kuinka notkeaa tahini on.
Laita jääkaappiin odottamaan.

2. Vatkaa munakkaan ainekset kevyesti sekaisin. Kaada kuumalle kevyesti öljytylle pannulla ja paista keskilämmöllä, kunnes saat munakkaan käännettyä. Paista kypsäksi ja siirrä lautaselle tai leikkuulaudalle jäähtymään. Leikkaa jäähtyneenä pitkiksi tikuiksi.

3. Keitä edamame-pavut pussin ohjeen mukaan ja paista samalla kanan rintafileet pannulla. Mausta kevyesti suolalla ja sitruunalla. Myös japanilainen yuzu käy hyvin, jos satut saamaan sitä käsiisi.

4. Leikkaa kurkku ja muut vihannekset pitkittäin tikuiksi.

5. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele kylmällä vedellä.

6. Asettele nuudelit, kana ja vihannekset lautasille. Lusikoi päälle kastiketta ja ripottele lopuksi päälle seesaminsiemeniä. Nauti. :)

Helppo manteli-blondie